Big, Bold & Beautiful

 Välillä olen aivan kyllästynyt siihen, että minä ratkon töissä muiden ongelmia, mutta omilleni en osaa tehdä mitään. Ja elämäni onkin kunnossa lukuunottamatta parisuhdettani. Minulla on loistavat ystävät ja työ, jossa voin itseäni toteuttaa, sekä asuinpaikka, jossa haluan asua...Miehen sairastelut ja saamattomuus ovat vieneet kaikki haluni ja kunnioitukseni, eikä hänelläkään ole minkäänlaisia haluja. Välillä todella toivon, että tulisi se terve ja aikaansaava mies vastaan, joka vieläpä haluaisi parisuhdetta juuri minun kanssani, niin elämänmuutos tulisi tehtyä. Pidin hänelle tänään puhuttelun ja uhkasin erollakin, koska muuten ei huushollissamme yleensä mitään muutoksia tapahdu. Inhoan sitä, että ihminen sairasteluunsa vedoten kieltäytyy parisuhde-elämästä. Olemme hyviä ystäviä, mutta sitä enempää meistä ei enää välttämättä tule. 

Nyt sitten selvisi, että miehelläni on paha refluksitauti, joka aiheuttaa kaikki vatsaoireet. Lääkitystä siis ainakin pari vuotta ja välillä sairauslomaa oksennuspäivinä. Leikkausta ei suositella kovin lämpimästi, koska oksentaminen voi saada leikkauksen epäonnistumaan. Mutta ainakin hän nyt tietää, mistä on kyse, ja voi sen tulevalle työnantajallekin hyvillä mielin näyttää mustaa valkoisella. Molemmilla siis on sairaus, jonka kanssa on vain elettävä ja välillä oltava poissa töistä. Miehellä oli viime viikolla työhaastattelu, toivottavasti pääsisi jatkohaastatteluun. Työpaikkoja hän on hakenut jo kymmeniä. Onneksi taloudellinen tilanteemme on kuitenkin nykyään hyvä, vaikka hän ei olekaan töissä.

Olen varsin tyytyväinen elämääni tällä hetkellä. Kaikki selviää aikanaan, vaikka joskus menisi pidempi aika asioiden selvittämiseen ja vaikka välillä elämä joskus tuntuisi pelkältä selviytymistaistelulta ja räpiköimiseltä. Onneksi tästäkin selvittiin, parisuhde oli kyllä koetuksella miehen epäselvän tilanteen vuoksi. Kai meidän tahtoamme haluttiin koetella; tahdotteko oikeasti olla yhdessä myös huonoina hetkinä?

Aurinko paistaa ja linnut laulavat. Vaikka on kiva kestitä vieraita ja kyläillä itsekin, kyllä mukavinta on olla kaikessa rauhassa maalla ja vain oleskella pihalla. Kahvittelin ja katselin erilaisia lintuja...eilen pihallamme oli keväästä varmaan sekaisin mennyt punatulkku, joka päästeli vähän kuin sylkäisyääniä oksalla istuessaan ja sen jälkeen aina laski päänsä pitkälle alas. Oli siinä naurussa pitelemistä. Kissatkin haluaisivat jo kovasti ulkohäkkiinsä, muttemme viitsi vielä ottaa virtsatietulehduksen riskiä. Kun aurinko on hetken piilossa, pihalla on kuitenkin aika viileää.

Vanhempani tulevat huomenna ja heidän kanssaan olisi tarkoitus syödä pääsiäiskinkkua. Menee se niinkin, kun itse joulu meni varsin pilalle miehen huonovointisuuden takia. Nyt mies on ollut viikon pirteämpi ja hyväkuntoisempi, ja meillä on ollut aivan hölmöä huumoria. Parisuhteissa parasta varmaan onkin huumori, joka syntyy pariskunnan välille, mikäli ollaan tarpeeksi samalla aaltopituudella. Tutustuessamme huumorintajumme oli hyvin erilainen, ja saatoin jopa itkeä hänen vitseiksi tarkoittamilleen jutuille. Nykyään onneksi molempien huumori on löytänyt uuden kanavan. Parin viikon päästä pitäisi saada tulokset siitä, onko miehen mahanesteen koostumuksessa jotain vikaa. Toivottavasti tutkimukset pikkuhiljaa loppuvat ja hänkin pääsee työelämään. Mies lähti pilkille, sillä täälläpäin jäät vielä kestävät mainiosti, ja minä nautiskelen vapaapäivästä hetken yksinäni. Hänen tultuaan olisikin ohjelmassa lenkkeilyä, saunomista ja grillausta...ihana pääsiäinen.

 Töissä on nyt oikea pöpöepidemia menossa; ensin vatsatauti, jota en onneksi saanut, ja sitten kova flunssa. Suurinpiirtein puolet porukasta on poissa, ja sainhan minäkin lentsun. Onneksi näyttää rauhoittuvan jo parissa päivässä. Toki harmittaa lenkkeilyn pois jääminen, mutta silti paino on tippunut tasaisesti, ja olen nautiskellut löhöilemisestä. Päiväunet keskellä päivää, sohvalla makoileminen...työ vie sen verran aikaa päivästäni, ettei sohvallakaan yleensä ehdi kovasti olla, jos vielä aikoo ehtiä liikkumaan tai ystäviä tapaamaan. Tuntuu, että lapsettomankin ihmisen elämä on varsinaista aikatauluttamista, jos työmatkaan menee noin tunti suuntaansa. Siinä ei paljon ylitöitä tehdä, jos tahtoo vielä iltaisin itselleen hieman omaa aikaa.

Tänä viikonloppuna pitäisi tehdä hieman koulutehtäviäkin...onneksi psykoterapiakoulutus on rentoa ja maanläheistä, ei mitään tarkkoja otsikoita, rivivälejä tms. määrättynä kirjoituksiin. Onneksi se aika on takanapäin, jolloin kävin ensin töissä ja sitten useasti viikossa koulussa, hyvä jos ehdin kotona nukkumaankaan. Mutta se kannatti; nyt on aikaa sille oikealle elämälle, jossa ei tarvitse koko ajan suorittaa vapaa-ajallakin. Pieniä asioita...voi nukkua viikonloppuna pitkään, lähteä ex tempore kyläilemään, eikä tarvitse miettiä, missä välissä ehtii jonkun tehtävän tekemään. Arjen luksusta.

 kertoo ainakin menevyydellään huomisesta illasta. Ihanaa päästä viettämään tyttöjen iltaa isolla porukalla ja lähteä tanssimaan. Kerrankin sattui niin hyvin, että saadaan porukka kasaan saman katon alle ja vielä muutama ystävä siihen lisää. Olen ollut pitkän aikaa melkoinen kotihiiri, mutta on kiva päästä välillä itsekin järjestämään juhlia. Miehen ollessa maalla olen onnistunut lenkkeilemään enemmän ja syömään terveellisemmin - mikä hiilarihimo heti iskeekin, kun on toisen kanssa kaksin kotona? On vain niin kiva yhdessä syödä kaikkea epäterveellistä. Mutta nyt taas kasvisten makuun päästyäni en kyllä aio lopettaa. 

Päivän viimeiset potilaani olivat loistavalla tuulella ja hyväkuntoisia ja se tarttui minuunkin. Mukavaa vaihtelua itkuisille ja masentuneille ihmisille. Elämästä on useimmiten löydettävissä kirkkaita sävyjä, vaikka niitä saisi pinnan alta kaivaakin. 

Kolme vuotta naimisissa...aika menee kolmekymppisenä niin nopeasti, että tuntuu, kuin vasta oltaisiin naimisiin menty. Nykyään avioliitto tuntuu olevan "taistelulaji", kun tilastojen mukaan yksi viidestä liitosta päättyy eroon. Mieheni kaveripiirissä taidamme olla harvinaisuus, kun olemme vielä yhdessä. Omassa kaveripiirissäni ei ole eroja ainakaan vielä tullut. On se kuitenkin tässä täydellisyyttä ihannoivassa maailmassa aikamoinen sattuma löytää ihminen, joka tietää hyvät ja huonot puolesi ja silti välittää, eikä väisty rinnalta. Oma usko on välillä horjunut, koska tämä viimeisin vuosi on ollut vaikein miehen sairastellessa paljon. Mutta mikä on loppupeleissä tärkeintä? Jos ajattelee elävänsä toisen kanssa vanhaksi asti, on tärkeää saada toiselta tukea niilläkin hetkillä, kun joka paikka kolottaa ja on raihnainen. Me olemme saaneet siitä jo vähän ennakkoa tässä hetkessä. Olemme vitsailleet, miten joskus vanhoina  liikumme pitkin katua rollaattoreilla. Kerran näin tällaisen pariskunnan ja olivat he kyllä liikuttavia. 

Nyt sitten tekemään köyhiä ritareita. Ulkona on niin karmea keli, että tarvottuamme lenkillä 15cm syvyisessä hangessa totesimme, ettei kannata lähteä enää ravintolaan syömään. Löytyihän sieltä kaapista ainekset ihan hyvään ateriaan kuitenkin.Emme ole koskaan hirveästi perustaneet romantiikan päälle, enkä edes haluaisi ruusuja tms. Sainkin siis ruukkukasvin, josta toivoakseni on iloa vielä pidemmäksikin aikaa. Kissat ovat onneksi jo niin vanhoja, ettei niitä kiinnosta maistaa kaikkea ruukussa kasvavaa.

Mukavaa laskiaista kaikille=)

...että elämän pitäisi olla vain jatkuvasti ihanaa, kivutonta ja helppoa, ks. Marikalaisen kommentit edelliseen kirjoitukseeni. No, elämässä kuitenkin sattuu ja tapahtuu, ja ovatpa ne sitten pään sisäisiä tai ulkoisia kipuja, elämä jatkuu ja eteenpäin mennään. Kaikki eivät toki siihen pysty. Tiedän masentuneita ym. henkilöitä, jotka eivät todellakaan pysty olemaan töissä tai tarvitsevat todella pitkiä sairauslomia itsensä kuntoon saadakseen. Onneksi siis itse selviän ajoittaisilla mutaman päivän sairauslomilla. Nyt ovat fibrokivutkin olleet hallinnassa. Lääkärin mukaan kyse on keskushermoston ylireagoimisesta kipuärsykkeisiin, myöskään kasvuhormonia ei fibroilla erity tarpeeksi. Vielä sairastamisesta puheenollen, niitä ihmisiä en käsitä, jotka tulevat töihin umpiväsyneinä kykenemättä tekemään juuri mitään tai korostavat sairastaneensa jo kuukauden, mutta olleensa vain kaksi päivää sairauslomalla = luulevat olevansa korvaamattomia ja tartuttavat muutkin.

Mutta hyvää jatkoa sullekin, Marikalainen, toivottavasti jostakin kumpuava katkeruutesi hellittää.=)

Tänään kyllä lähden ajoissa töistä kotiin huilimaan, kun kaksi peräkkäistä potilastakin perui tulonsa=ei siis mitään tekemistä. Olen sen verran tehokas, että yleensä ei jää hommia roikkumaan, joten rästitöitäkään ei ole.Ihaninta viikonlopun aloituksessa on käydä suihkussa, poistaa meikit ja kestoystävällisyys ja sujahtaa yöpaitaan. Välillä otan päiväunet jaksaakseni viettää iltaa miehen kanssa raskaan viikon jälkeen. Kotona ei niin ole väliä, vaikkei aina ymmärtävää hymynaamaa näyttäisikään. Mies onkin ihmetellyt, kun viime aikoina olen ollut kotona enimmäkseen hyvällä tuulella. Taitaa johtua ihan työn antamasta energialatauksesta, kun tietää tekevänsä jotain, mitä osaa.

Ystäväni ovat tällä hetkellä Lapissa, mutta eipä käy kateeksi kylmyys siellä. Vaikken ole palelevaa sorttia, minua ärsyttää vetää miljoona vaatekerrosta päälle bussipysäkillä seisoskelua varten. Sisätiloissa joutuukin heti vähentämään vaatetusta. Onneksi tuon pakkasen pitäisi jo huomenna laskea, niin pääsee taas liikkumaan. Olen joutunut tekemään parina päivänä ylitöitä, mikä puolestaan on vähentänyt liikuntamahdollisuuksia, kun ei enää jaksa 20 maissa minnekään lähteä. On ärsyttänyt olla liikkumatta, minä kun pidän nimenomaan lenkkeilystä ja ulkoilmasta.Sisäliikunta tuntuu liian koulumaiselta, huh niitä karmeita muistoja.

Minulla epäillään nyt fibromyalgiaa, joka selittäisi hyvin ajoittaiset väsymykset ja epämääräiset kivut. Luin Kiloklubista, että jotkut eivät pysty edes itse pukeutumaan aamujäykkyyden takia...onneksi minulla ei sentään niin pahaa tilannetta ole. Välillä tosin olen niin kipeä, että toisen vieressä istuminen bussissa saa melkein huutamaan, kun käsi ei kestä hipaisuakaan. Pahimmillaan on jäätävä kotiin eikä puseroakaan voi välttämättä pitää, jos siinä on hihat. Mutta kasvisruoka tuntuu auttavan aika hyvin näihin vaivoihin eli olen selkeästi lisännyt kasviksia ruokavaliooni. Onneksi olen jo löytänyt live-elämästäkin muutaman kohtalotoverin. Jo puhuminen aiheesta auttaa kummasti.

Sain tänään ehdotuksen alkaa pomon sijaiseksi siten, että palkkanikin nousisi hänen ollessaan opintovapaalla...mikäs siinä, voisin vaikuttaa rekrytointiin ja muutenkin vaikuttaa enemmän kuin rivisossuna. En tosin rakasta mitään kokousten vetämistä, mutta siihenkin varmaan oppii vain harjoittelemalla. Olisihan tuo ylimääräistä meriittiä ja rahaa, jota ei taloudessamme koskaan ole liikaa. =) Rahareikiä kyllä löytyy, kuten kuntopyörän mentävä aukko...sen varmaan hankkisin ensimmäisenä, eivätkä ne suksetkaan pahitteeksi olisi. Tuntuu hyvältä olla luottamuksen arvoinen.

Lisäksi potilailta on tullut tänään paljon positiivista palautetta ja täytyy sanoa, että kyllä tuntuu hyvältä tehdä tätä työtä. Se, mikä tulee sydämestä, onnistuu aina.=)

Ihanaa, tänään on perjantai ja enää kaksi potilasta jäljellä. Eilen sain tukun uusia potilaita uusimman työntekijämme ykskaks irtisanouduttua, mutta olen vain iloinen asiasta - pääsenpä tekemään sitä, mitä osaan, eli keskustemaan ihmisten voinnista. Huvittavaa, että kaupunki yrittää mennä sille linjalle, että sosiaalityöntekijät alkaisivat hoitamaan lähes vain taloudellisia asioita. Jollekulle se voi toki olla jopa intohimo, mutta minä en ainakaan ole saanut minkäänlaista "rahankäsittelykoulutusta". Toki niihinkin asioihin tulee väistämättä joidenkin kanssa kiinnitettyä huomiota ja ohjattua asiassa, mutta jos työni olisi vain auttaa raha-asioissa...kuten edellisessä työssäni...niin huh huh. Toivotaan, että valmistun terapeutiksi ennen tuota mahdollista uudistusta=)

Huomenna olisi tarkoitus lähteä Helsinkiin shoppailemaan miehen kanssa, syömään ja tutustumaan muutenkin ympäristöön. Meinasi leuka loksahtaa hämmästyksestä, kun mies on vihdoin rohkaistunut kohtaamaan keskustan vilinän. Ei ole aidolle kymenlaaksolaiselle helppoa, ei...itse olen onneksi syntynyt Helsingissä, joten tämä vilinään tottuminen ei vienyt kuin muutaman kuukauden.

Näyttäisi hyvältä hiihtokeliltäkin - harmi vain, kun ei ole suksia. Niihin eivät kyllä rahat riittäisikään. Pitänee nauttia kävelylenkistä vielä illalla. Mukavaa viikonloppua kaikille!